Takapuoli edellä puuhun...

Minulla kävi yksinkertaisesti huono tuuri, kun päädyin sisätautilääkärille jolla ei ollut käsitystä siitä minkälainen hoitopolku lihavuusleikkauspotilaille meidän alueella on.

Jos jollekin on tästä mitään hyötyä, niin tässä julkisen sektorin normipolku:

1. Lääkärin (olipa sitten yksityinen tai julkinen) lähete ravitsemusterapeutille.
2. Tarvittava määrä ravitsemusterapeutilla käyntejä (yleensä kai 6kk) ja painonpudotusta (7%). Ravitsemusterapeutilta lausunto lähettävälle lääkärille painonpudotuksen onnistumisesta.
3. Lääkärinlähete sisätautipolille --> siellä leikkauspäätös,. Leikkaus yliopistosairaalassa

Minun lääkärinihän pisti lähetteen suoraan kirurgiselle. Soitin sinne tänään. Toivoin lähetteen siirtämistä sisätautien poliklinikalle. Kun soitin sisätaudeille puolta tuntia myöhemmin, siirto oli jo tehty (Mikä riemun tunne, kun joku asia sujuu ilman kommervenkkejä ja nopeasti)... Soitin sisätaudeille kysyäkseni ravitsemusterapeutista... Mietin, että kannattaisiko minun yrittää saada terapeutille lähete esim. kansanterveyshoitajalta... Sisätaudeilta kuitenkin kehotettiin odottamaan lääkärin ohjeita jatkosta. Hekin voivat nimittäin laittaa ravitsemusterapeutille... Eli asia menee eteenpäin tätäkin kautta. Jää nähtäväksi kuinka nopeasti asiat lutviutuvat tällä prosessilla, mutta sen tiedän että nopeammin kuin jos olisin jäänyt odottamaan kolmeksi kuukaudeksi lääkärille pääsyä julkisten kautta... Eli vaikka hoitopolku ei nyt mennytkään ihan nappiin, niin minua ja motivaatiotani laihduttaa itsekseni auttaa edelleen se että asiat etenee... Minua ei ole luotu odottamaan (ja siksi varmaan olen joutunut opettelemaan sitä koko ikäni lähes kaikissa elämän suurimmissa kysymyksissä...)

JEEE... Minulta häviää satoja grammoja (kohta voin puhua kiloista), asiat etenee ja mieli on positiivisen odottavainen...

Odottavan aika on pitkä

Nyt sitten vain odotetaan... Ja samalla yritetään vähän laihduttaa... Viikko sitten kokemaani intoa on enää vain ripaus jäljellä... Sitä hiukan pitää yllä muutamat Facebook-ryhmät, joihin olen löytänyt tieni. Osaan pääsin ihan omin neuvoin, osaan sain kutsun erään sisälle vihkiytyneen avulla... Lihavuusleikatuilla on useita ryhmiä, jotka ovat salaisia.

"Sisälle vihkiytyneen" löysin erään blogin avulla... Laitoin hälle viestiä ja sainkin jo samana iltana tietää monta asiaa... Kiitos siitä! En nimittäin tunne paikkakunnaltani ketään lihavuusleikattua tai leikkaukseen menevää. Vertaistuki on kuitenkin mielettömän tärkeää. Jos olet samassa tilanteessa, ota ehdottoman rohkeasti yhteyttä johonkin leikattuun... Moni ei halua ympärillä olevien ihmisten tietävän omasta tilanteestaan ja siksi useimmat FB-ryhmätkin kokoontuvat "maan alla".

Koska leikkaukseeni on vielä pitkä matka, yritän jatkossa kirjoitella tänne laihdutuspähkäilyjäni... En tiedä onko niistä iloa kenellekkään, mutta minulle on tärkeää pitää tätä asiaa vireillä. Olen maailman huonoin lahduttaja!!!

Tämän linkin takaa löytyvä artikkeli sai taas uskomaan (uskoni horjuu koko ajan) leikkaukseen ja sen oikeutukseen... En ole nimittäin saanut mitenkään positiivista vastaanottoa asian tiimoilta. Monelle en ole siitä toki puhunutkaan... Yleensä pulputan kuin papupata ja käyn läpi asioita puhumalla ja taas kerran puhumalla, mutta tämän asian suhteen olen hyvin varovainen. Enhän edes tiedä pääsenkö leikkaukseen (tiedänkö edes että haluanko???). Toinen syy on juuri tuo ihmisten negatiivinen asenne leikkausta kohtaan... Mutta siis tuossa artikkelissa oli yksi lause ylitse muiden: Vaikean ylipainon pitkäaikainen pudottaminen on erittäin haastavaa ja onnistuu vain alle viidellä potilaalla sadasta perinteisin keinoin ja dieetein.

Oikeasti... entä jos vika ei olekaan vain korvien välissä... Tiedän esim. sen, että hormonitoimintani hidastaa ja vaikeuttaa laihtumistani. Silti syyllistän itseäni. Ja uskon kaikkia niitä, jotka tietäväisesti kertovat "Ihminen laihtuu, kun kuluttaa vähemmän kuin syö". 

Käynti sisätautilääkärillä oli varsin antoisa... ensinnäkin hän veti yhteenvedon ongelmistani, joita oli paljon enemmän kuin muistinkaan... minullahan on todellakin myös rasvamaksa ja metabolinen oireyhtymä. Oli sitä mieltä, että leikkaukseen on olemassa vahvat perusteet. Hän kirjoittaa lähetteen kirurgian polille... hän oli sitä mieltä että se on oikea paikka lihavuusleikkaukseen pyrkivälle. Olen koko ajan luullut, että leikkauksiin mennään sisätautien polin kautta...

Joka tapauksessa uskallan nyt ryhtyä laihduttamaan :) Tämän aamun aloitin vihersmoothiella:)

Uniapneadiagnoosin sain viikko sitten. Arvelen lukeneeni netistä lähes kaiken kotimaisella kielellä olevan tiedon siitä. Tiedän, että tulen saamaan C-pap-laitteen (arvelisin että loppuelämäkseni)...

Sairaus on harvinaisempi naisilla kuin miehillä. Netistäkään ei oikein löytynyt naisten kuvia laitteen kanssa. Siksipä tässä kuva lainattuna joltain ulkomaiselta terveyssivustolta...


Laitteen käyttä tuntuu masentavalta, mutta arvelen oppivani elämään sen kanssa kyllä. Miehestäni en ole niin varma :) Laite pihisee ja ääntelee ilmeisesti jonkin verran. No, tammikuussa olen siinä asiassa viisaampi.

Uniapnean sisäistämisen jälkeen mieltä alkoi askarruttamaan lihavuusleikkaus-asia. Olen joskus aikaisemminkin leikitellyt ajatuksella leikkauksesta, mutta todennut sittenkin pääseväni helpommalla elämällä ihan normaalia elämää ja yrittämällä edelleen laihtua. Lopputulos on kuitenkin ollut se, että olen nyt ainakin kymmenen kiloa painavampi kuin edellisellä leikkaustuumauskerralla. Nyt uniapneadiagnoosi, että suvussa kulkevan kakkostyypin dieabeteksen pelko ajoi miettimään asiaa oikein kunnolla.
Leikkausajatusten innoittamana aloitin samoin tein laihduttamisen. Tänään on uuden elämäni toinen päivä... olen yrittänyt syödä järkeävämmin kuin yleensä (=yleensä en syö mitään koko päivänä ja sitten ahmin leipää illalla telkkarin ääressä). Motivaatio laihtua on kova. Ongelmana on vain se, etten tiedä kannattaako minun laihtua... Painoindeksini on vain sen pari yli 40, joten riskinä voi olla se että jos tammikuussa otan uniapnealaitetta hakiessani puheeksi lihavuusleikkauksen, olenkin jo ehtinyt laihtua niin paljon ettei minua edes huolita leikkausjonoon (ottakaapa huomioon, etten ole edes päättänyt haluanko leikkaukseen...). Mutta kun tiedän kuinka vaikeaa laihtumiseni on ja kuinka sitäkin vaikeampaa saada paino pysymään alhaalla, huomaan että nimen omaan mahdollisuus leikkauksesta on nyt se motivoiva juttu.

Soitinpa eräälle puolitutulle, joka on käynyt pari vuotta sitten läpi lihavuusleikkauksen. Hän arveli, etten pääse keuhkopolilta mihinkään leikkausjonoon, vaan laittavat lähetteen sisätautien poliklinikalle. No siinä kuluu taas kolmisen kuukautta ylimääräistä aikaa. Soitin terveyskeskukseen ja varasin aikaa lääkärille siinä toivossa että saisin lähetteen terveyskeskuksesta polille. Ajanvarauksen otti vastaan hyvin asiani ymmärtävä ihminen, mutta totesi sitten: "Kolmessa kuukaudessahan meidän on sinulle näin ei kiireellisessä tapauksessa se aika löydettävä"... Eipä innostanut odotus sinnekään... Niinpä tänään lopulta varasin ajan huomiselle yksityiselle ja toivon, että saisin sitä kautta lähetteen sisätautipoliklinikalle, jossa leikkauspäätökset tehdään. En tiedä miten käy. Yksityisen puolen leikkaukseen minulla ei ole varaa. Ei edes Tallinnassa:)

Huomenna siis viisaampi. Ja oma vauhti on nyt niin kova että hirvittää!

Juttua minusta

Olen reilu 40-kymppinen ja lihava. Painoindeksini on tällä hetkellä 42. Minulla on diagnosoitu keskivaikea masennus, PCO, refluksio-oireet, kilpirauhasen vajaatoiminta ja korkea verenpaine.
Viikko sitten löydettiin tosiasiallinen syy väsymykseeni: uniapnea. Vaikea sellainen. Hengityskatkoksia on yli 30/tunnissa...

Olen hämmentynyt. Mieheni ei ole koskaan huomioinut hengityskatkoksiani. Diagnoosi muuttaa kuitenkin lähes kokonaan sen perustan, mille olen elämäni ja tämän hetkiset haasteeni pohjannut. Olen aina kuvitellut, että väsymys, keskittymiskyvyttömyys ja ärtyneisyys johtuu masennuksestani. Nyt kuitenkin lienee niin, että masennus johtuukin väsymyksestä. Minulle tehdyssä Firstbeat mittauksessa todettiin, että minulla on eniten stressiä juuri öisin. Mieleni ja kehoni ei palaudu juuri ollenkaan nukkuessa.

Työterveys on laittanut lähetteen keskussairaalaan kiireellisenä. Sain jo ajan tammikuulle (reilun kahden kuukauden päähän). Aikaisemmin pääsen, mikäli tulee peruutusaikoja. Työterveyslääkäri kehotti miettimään myös lihavuusleikkaukseen ryhtymistä... ja siitäpä se sitten lähti: tämä blogi ja miljoona mielessä pyörivää kysymystä.

KingSize

Kuva antanee jonkinlaista osviittaa varrestani, vaikka tumma vaatetus saakin osan makkaroista piiloutumaan... Jostain syystä minusta ei vain ole oikein valokuvia (???).

Olen yrittänyt laihduttaa aina, sillä muutuin normaalista nuoresta lihavaksi alle kaksikymppisenä. Syön ilmeisen paljon, en liiku ja lisäksi minulla on paljon tekijöitä jotka lisäävät lihomiseen taipuvaisuutta (pco, kilpirauhasen vajaatoiminta, jo leikatut sappikivet (sappikivikohtausten pelossa suhtautumiseni kasviksiin ei ole kovin terve), hormonaaliset muut juonikuviot, väsymys, masentuneisuus...).

Olen kulkenut painonvartijat, liittynyt keventäjiin, käynyt ravitsemusterapeutilla, nutrannut, paastonnut jne. Suurin motivoiva tekijä aikanaan oli painon pudotus lapsettomuushoitoja varten. Nekin kilot ovat tulleet kolminkertaisina takaisin. Nyt en ole enää vuosiin edes yrittänyt. Kiloja pitäisi lähteä melkoisesti (lähes puolet), että saavuttaisin edes lievän ylipainon rajan... normaalipainosta puhumattakaan.



..